6. – 28.7. 2024 // Minä suojelen sinua taiteelta // Yhteisnäyttely

Minä suojelen sinua taiteelta on Pihla Alavan, Seija Lampisen ja Marja Leskelän yhteisnäyttely. Kolmen taiteilijan töitä yhdistää ilo ja oikeudenmukaisuuden vaatimus. Alava tutkii töissään kadotetun paratiisin muistoja, Lampinen pohtii teoksissaan rooliodotuksia ja marginaalisuutta. Leskelän töissä ihmisten hylkäämät eläimet tuodaan näkyviksi.

Näyttelyn avajaiset pidetään torstaina 4.7. ja näyttely on auki 6.7.-28.7. ke-pe 12-18 ja la-su 12-16.

Pihla Alava jatkaa vuonna 2023 aloitettua Kanervala-sarjaa, jonka kautta tutkitaan muistin, muistamisen ja muistojen luonnetta. Teoksissa leikitellään muistojen kerroksellisuudella ja muistin selektiivisellä aukkoisuudella toistuvien rikkonaisten kuvamuistojen avulla. Miten muistot säilyvät ja elävät ajassa? Miten omat muistot suhteutuvat muiden muistoihin? Onko olemassa yhteisiä muistoja tai yhteistä muistia?

Kanervalan huvilayhdyskunta rakennettiin Särkisaloon 1800-luvun lopulla. Päärakennuksen palon jälkeen 1900-luvun alussa paikalle rakennettiin Merilinnan kartano. Aluksi Kanervala oli yksityisomistuksessa mutta myöhemmin toimi täysihoitolana. Tunnetuimpia vieraita ovat olleet säveltäjä Jean Sibelius ja kirjailijat Ilmari Kianto, Joel Lehtonen ja Juhani Aho. Myös taidemaalari Helene Schjerfbeckin huhutaan viettäneen aikaa kartanolla. 

Vuonna 2005 Putinin neuvonantajana ja mediaministerinä työskennellyt Mihael Lesin osti Kanervalan tilan. Lesin murhattiin Washingtonissa vuonna 2015 ja kartanon omistajuus on sen jälkeen ollut vaikeasti selvitettävissä. Alueen puheessa omistajana on ”Moskovan porukka”. Vuoden 2005 jälkeen ulkopuolisilla ei ole ollut pääsyä tarkoin vartioidun Kanervalan alueelle. Kanervala symboloi kadotettua paratiisia – paikkaa ja aikaa, johon ei voi enää palata.

Seija Lampinen pohtii teoksissaan rooliodotuksia ja marginalisuutta. Marginaalissa elävät jäävät usein näkymättömiksi ja tulevat torjutuiksi. Vakavimmillaan se voi tarkoittaa yhteisöstä ulos jäämistä jopa niin radikaalisti, että tämän ryhmän voi olla vaikea päästä palvelujärjestelmien piiriin - tai heille ei ole edes olemassa julkisia palveluja. 

Ihmisten erilaisuus ja eriarvoisuus on tavallaan yhteiskuntaan kirjattu sääntö: “tavallisuutta”, “normaalia” tai “hyväksyttyä” ei ole olemassa ilman marginaalia. Ajallemme tyypillistä on, että ihainnoimme yksilöllisyyttä, mutta samalla pyrimme tarkoin määrittämään mitkä ovat yksilöllisyydelle hyväksytyt rajat. Valitettavasti nämä normit ja odotukset ovat usein ahtaita tai poissulkevia. Ne ohjaavat suhtautumista yksilöön; mikä on hyväksyttyä, mikä liian poikkeavaa? Valitettavasti monet joutuvat jatkuvasti suojelemaan omaa sisintään, sitä ei saa näyttää aina edes ystäville tai perheenjäsenille. Hyväksymme mukisematta roolit, joihin meitä tahdotaan asettaa. Kuitenkin mitä tiukemmin me samaistumme erilaisiin rooleihin, sitä ahdistavammaksi elämämme saattaa muuttua. Vaikka roolit mahdollistavat, ne myös rajaavat olemistamme. 

Teos ohjaa katsojaa kriittiseen itsereflektioon olematta kuitenkaan vakava. Hahmot ovat suorastaan humoristisia kaikessa keskeneräisyydessään, rujoudessaan ja kömpelyydessään. Mutta niinhän me kaikki olemme.


Marja Leskelän työt tutkivat edelleen Canidae – koiraeläimiä. Mukaan mahtuu tällä kertaa myös sarja kissoille. Varat ohjataan jälleen suoraan hyväntekeväisyyteen.