2.8. – 25.8.24 // Pintaa syvemmälle // Terhi Kalliola, Heikki Markkanen ja Susanna Sääskilahti
Pintaa syvemmälle -näyttely sukeltaa lintujen maailmaan. Näyttelyssä liikutaan myyttisellä kuikkajärvellä ja kaupungin varpusten parissa, kohdataan haikara unessa ja lunnipariskunta luonnonvoimien armoilla. Näyttelyssä on posthumanistinen lähestymistapa, sillä ihminen ei ole teosten keskiössä vaan linnut ja niiden elinympäristöt. Taiteilijat kuvaavat lintuja tunteella ja sadunomaisesti. Näyttelyn teokset ovat pääosin akvarelleja, puupiirroksia ja puuveistoksia.
Heikki Markkasta kiehtoo kuikissa niiden merkitys mytologiassa, graafinen ulkomuoto sekä sen sukeltajan – ja kalastajantaidot. Kuikan Klaani -veistokset on veistetty vanhoille uppopuille, jotka on nostettu kuikkien suosiman pienen järven pohjasta neljä vuosikymmentä sitten.
Terhi Kalliolaa varpusessa kiehtoo sen taito selviytyä ja kyky elää erilaisissa ympäristöissä. Varpunen edustaa hänelle myös yksinkertaisuutta ja muistuttaa siitä, että kauneutta löytyy elämän pienistä ja arkisista asioista.
Susanna Sääskilahden lintuharrastus on inspiroinut näyttelyn teokset. Häneltä näyttelyssä on mukana Lintujen matkassa -sarja. Esimerkiksi Myrsky teoksen keskiössä ei ole laiva, kuten William Turnerilla, vaan lunni, jota taistelee selviytyäkseen ankarissa olosuhteissa.
Linnut kiehtovat näyttelyn taiteilijoita, mutta samalla heillä on syvä huoli niiden selviytymisestä ja elinympäristöjen säilymisestä. Sitä kuvastaa myös näyttelyn teemaan kirjoitettu haiku:
Uikaa oi,
kuikat syvälle
voi uikaa.
PINTAA SYVEMMÄLLE -näyttely
Tila galleria, Kalevankatu 40, 00100 Helsinki.
Näyttelyn avajaiset 1.8.24. kello 17–19.
Näyttely on avoinna 2.8. – 25.8.24, ti-pe 12–18 ja la-su 12–17.
BENEATH THE SURFACE - Exhibition at TILA Gallery
The "Beneath the Surface" exhibition dives into the world of birds. The exhibition takes us to a mythical lake with loons and among sparrows in the city, encounters a grey heron in a dream, and a pair of puffins battling the forces of nature. The exhibition has a posthumanist approach, focusing not on humans but on birds and their habitats. The artists depict birds with emotion and a fairy-tale quality. The exhibition features primarily watercolors, woodcuts, and wooden sculptures.
Heikki Markkanen is fascinated by loons for their mythological significance, graphic appearance, and diving and fishing skills. The "Clan of the Loon" sculptures are carved from old submerged wood, which was retrieved from a small lake favored by loons four decades ago.
Terhi Kalliola is intrigued by the sparrow's survival skills and ability to thrive in various environments. To her, the sparrow also represents simplicity, reminding us that beauty can be found in the small and everyday things in life.
Susanna Sääskilahti’s passion for birdwatching has inspired the works in this exhibition. Her series "With the Birds" includes works such as "Storm," where the focus is not on a ship, as with William Turner, but on a puffin struggling to survive in harsh conditions.
The artists are deeply concerned about the survival of birds and the preservation of their habitats.
BENEATH THE SURFACE - Exhibition at TILA Gallery, Kalevankatu 40, 00100 Helsinki.
Opening reception on 1.8.24 from 17:00–19:00.
The exhibition is open from 2.8. to 25.8.24, Tue-Fri 12:00–18:00 and Sat-Sun 12:00–17:00.